Tehohydro on saanut juuri valmiiksi historiansa suurimman yksittäisen projektin, jossa on uudistettu kokonaisvaltaisesti Saimaan kanavan sulkuporttien hydrauliikat. Projektiin kuului vanhojen hydraulijärjestelmien pois purku kokonaisuudessaan. Uudet hydrauliikat suunniteltiin, valmistettiin ja asennettiin kaikkiin kahdeksaan sulkuun. Samaan projektikokonaisuuteen kuului uusien hydrauli-, rasva-, paineilma- ja pulputusputkistojen suunnittelu ja valmistus.
Tänä keväänä valmistui neljä sulkua Venäjän puolella, eli Lietjärvi, Pälli, Rättijärvi ja Särkijärvi. Edellisenä keväänä työn alla olivat Soskuan, Mustolan ja Juustilan sulut. Pilottihankkeena toteutimme Mälkiän sulun vuonna 2016. Kokonaisuuteen kuului mm. putkistojen tekoa 6000 metrin verran.
Meidän puoleltamme projektia veti projektipäällikkömme Teemu Nurmi, jonka käsissä iso ja vaativa urakka eteni suunnitelmien mukaisesti. Tehohydrolaisia osaajia oli projektin eri vaiheissa mukana 12-25.
– Työ sinänsä on ollut rutiinityötä mutta sijainti ja miljöö loi siihen muutaman lisäkertoimen. Oman mausteensa asennuksiin teki se, että suurin osa valmistuksesta ja asennuksesta tehtiin ulkona talvella, joten sää saneli osittain työvaihe- ja työvuorolistoja. Asennuksien aikataulutuksen suurimpana muuttujana oli se, että tämän kauden työt tehtiin Venäjän puolella ja kulku sinne ei ole helpoimmasta päästä, sanoo Teemu.
– Yhtenä aikataulussa pysymisen kulmakivenä olikin asennusten optimointi muiden toimijoiden kanssa, koska verrattain pienellä maa-alueella tapahtuu paljon ja siellä työskentelee lukuisa määrä henkilökuntaa sekä samalla alueella tehdään todella vaativia nostoja isoilla nostureilla, joita voi olla samassa työssä jopa kolme, Teemu kertoo.
Loppu hyvin kaikki hyvin, projekti on selätetty voitokkaasti.
Perjantaina 17.05.2019 on kanava aukaistu liikenteelle aikataulussaan ja laivoja sekä huvialuksia on kulkenut Saimaan kanavan läpi jonossa!
Suuri kiitos kaikille Saimaan kanavan projektiin osallistuneille omille TEAM Tehohydron työntekijöille sekä alihankkijoille (nosturit, kuljetukset ym.). Työpanoksenne oli todella iso ja merkittävässä roolissa koko projektissa!
Hyvää alkanutta kesää kaikille!
T: Teemu