Tehohydrolla oppisopimuskoulutus kartuttaa ammattitaitoa ja avaa uusia urapolkuja

Oppisopimuskoulutus on hydrauliikka- ja pneumatiikka-alalla tärkeä keino kartuttaa ammatillista osaamista. Koulutuksesta hyötyvät niin työnantaja kuin työntekijäkin, kun osaaminen lisääntyy ja uusia urapolkuja avautuu. Tehohydrolla oppisopimuskoulutus on arkipäivää ja opiskelulle annetaan täysi tuki.

Oppisopimuskoulutus on palkallisen työsuhteen aikana tapahtuvaa opiskelua, ja siihen voivat hakeutua niin alan uudet osaajat kuin pitkäaikaisemmatkin konkarit. Oppisopimuskoulutuksessa yhdistyvät konkreettinen työ ja pedagoginen ohjaus, ja sen avulla on mahdollisuus paitsi rakentaa ammatillista osaamista, myös edetä urallaan.

Tehohydrolla oppisopimuskoulutus on merkittävä osa päivittäistä arkea, sillä tällä hetkellä yrityksessä on yhteensä seitsemän henkilöä oppisopimuskoulutuksessa. Lisäksi työntekijöiden joukossa on jo aiemmin oppisopimuskoulutuksen suorittaneita henkilöitä, joille tutkinto on avannut uusia polkuja talon sisällä. Tehohydrolla oppisopimuskoulutukset toteutetaan yhteistyössä koulutustalo Taitotalon kanssa.

Oppisopimuskoulutus on hydrauliikka- ja pneumatiikka-alalla luonteva vaihtoehto

Hydrauliikka- ja pneumatiikka-alalle ei ole omaa ammattikoulutusta, joten oppisopimuskoulutus Tehohydrolla on erinomainen keino kartuttaa alan ammattitaitoa. Heiltä, jotka ovat hiljattain hakeutuneet hydrauliikka- ja pneumatiikka-alalle, ei odoteta alan erityisosaamista ennen oppisopimuskoulutuksen aloittamista, sillä tarvittaessa Tehohydrolla asiat käydään läpi alusta alkaen. Ammatillisen ohjauksen lisäksi Tehohydrolla opiskelevilla työntekijöillä on apunaan kollegoiden päivittäinen tuki.

Kouluttautua voi missä vaiheessa työuraa tahansa. Mikäli hydrauliikka- ja pneumatiikka-alan työkokemus on jo laskettavissa vuosissa ja haluaa tähdätä esimerkiksi työnjohdollisiin tehtäviin, on oppisopimuskoulutus mainio keino edetä urallaan. Tutkinnon myötä voi siirtyä esimerkiksi asentajasta työnjohtajaksi. Kenttätyön kokemus lisää ymmärrystä, ja siksi etenkin hydrauliikka- ja pneumatiikka-alalla asennustyössä kertynyt tietotaito on arvokas pohja työnjohtotehtäviin kouluttautuessa.

Kouluttautuminen kannattaa aina

Tehohydrolla suoritettava oppisopimuskoulutus järjestetään siten, että koulutettavat saavat opiskeluun sen vaatiman rauhan ja ajan. Hakeutuminen koulutukseen ei lisää kuormaa oman työn päälle, sillä kouluttautuminen tapahtuu työajan puitteissa. Kursseihin ja lähiopetuspäiviin saa keskittyä ilman, että työt valuvat sille järjestetylle ajalle.

Tehohydrolla oppisopimuskoulutus ja työ kulkevat käsi kädessä, ja opiskelevien työntekijöiden kehitystä tuetaan myös käytännön työssä. Etenkin alan uudet tulokkaat saavat oppisopimuskoulutuksen edetessä lisää vastuuta ja haasteellisempia työtehtäviä, jolloin kehitys on nousujohteista ja arjessa pääsee osallistumaan omaa osaamista vastaaviin projekteihin.

Kouluttautuminen on aina satsaus omaan ammattitaitoon. Vaikka hydrauliikka- ja pneumatiikka on alana marginaalinen, on sen parissa hyvin töitä tarjolla. Oppisopimuskoulutus hydrauliikan ja pneumatiikan parissa mahdollistaa tien monenlaisiin kunnossapidollisiin tehtäviin, joissa alan ymmärrys on ehdoton vahvuus. Tehohydrolla oppisopimuskoulutukseen saa täyden tuen, ja rohkaisemmekin koulutukseen hakeutumista jos siihen on pienintäkään intressiä. Hydrauliikan ja pneumatiikan kenttä on laaja, ja aina voi oppia lisää.

 

Antti Kojo
Korjaamotyönjohtaja
Korjaamotöiden vastaanotto
0400 237 678
antti.kojo@tehohydro.fi

Antti Kojo sai erityisammattitutkinnon opiskeltuaan oppisopimuskoulutuksessa vuosina 2018–2019. Hydrauliikka-asentajana Tehohydrolla aloittanut Kojo yleni tutkinnon myötä korjaamotyönjohtajaksi. Taustalla hänellä on noin 16 vuoden työura Tehohydrolla.

Eemi Björn
Hydrauliikka-asentaja
050 5695870
eemi.bjorn@tehohydro.fi

Eemi Björn on aloittanut oppisopimuskoulutuksen Tehohydrolla syksyllä 2022. Taustallaan hänellä on talotekniikan ammattitutkinto ja mm. kesätyökokemusta Tehohydrolta. Eemin oppisopimuskoulutus päättyy alkuvuonna 2024, jolloin hän saa koneasennuksen ja kunnossapidon ammattitutkinnon.